Asiakaspalvelumme on ruuhkautunut. Vastaamme viesteihinne niiden saapumisjärjestyksessä. Pahoittelemme viivästyksestä aiheutuvaa haittaa. Our customer service is congested. We will respond to your messages in the order in which they are received. We apologize for the inconvenience caused by the delay.

Siilinjärvellä perintää hoitaa Suomen Kuntaperintä – Kunta-alan perintäasiat vaativat erityistä osaamista

Kuntasektori elää Suomessa parhaillaan poikkeuksellista murrosaikaa vahvan digitalisoitumisen ja hyvinvointialueiden järjestämisen myötä.

Tukena nopeassa muutoksessa on Suomen Kuntaperintä, joka auttaa julkista sektoria perintäpalveluiden toteuttamisessa pitkällä kokemuksella. Yksi kumppaneista on reilun 21 000 asukkaan Siilinjärven kunta Pohjois-Savossa.

– Kunta-ala on siinä mielessä hieman oma maailmansa, että meitä ohjaa kuntalain ohella erityislainsäädäntö, toteaa Siilinjärven kunnan tarkastusasiantuntija Päivi Heikkinen.

Heikkisen mielestä onkin tärkeää, että Suomesta löytyy myös sellainen perintäyritys, joka on erikoistunut juuri kuntien sekä esimerkiksi sotetoimijoiden perintään.

– Substanssiosaaminen tästä meidän toimintaympäristöstä on erilainen kuin siinä tapauksessa, jos asiakaskunta olisi painottunut enemmän yksityiseen yritysmaailmaan.

Siilinjärven yhteistyö Suomen Kuntaperinnän kanssa on sujunut alusta lähtien hyvässä yhteisymmärryksessä. Heikkinen arvostaa sitä, miten vastuut ja askelmerkit olivat jo alussa hyvin selvillä.

– Kaikki valmisteltiin huolellisesti ja työskentely on ollut helppoa. Me hoidamme omat vastuumme ja voimme luottaa, että Suomen Kuntaperintä hoitaa loput. Tekeminen on mukavan systemaattista ja koko Siilinjärven kunnassa uskotaan, että hyvä perintäprosessi osaa ottaa asiakkaan elämäntilanteen huomioon. Niin edesautetaan perinnän sujumista reilusti ja joustavasti.

“Hyvään lopputulokseen päästään kun nähdään se ihminen siellä laskujen tai saatavien taustalla.”

– Meille asiakaslähtöisyys on ehdottoman tärkeää. Hyvään lopputulokseen päästään kun nähdään se ihminen siellä laskujen tai saatavien taustalla. On osattava tarkastella asioita aina myös hänen näkökulmastaan ja tarvittaessa kyettävä neuvottelemaan.

Päivi Heikkinen näkee, että ohjeistavalla ja inhimillisellä palvelulla voi olla erityisesti nuorten ihmisten kohdalla suurikin merkitys henkilön tulevaisuuteen.

– Mukana voi joskus olla vähän kasvatuksellinenkin elementti. Nuori ei välttämättä aina täysin ymmärrä sen seurauksia, jos jättää maksunsa hoitamatta, Heikkinen pohtii.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu perintäprosessi tuo myös sujuvuutta ja ennustettavuutta kunnan omaan arkeen.

– Se vapauttaa meiltä resursseja, kun perintätyö hoidetaan tehokkaasti ja prosessi on selkeä. Minusta saatavien kotiuttaminen Siilinjärven kuntaan on nopeutunut.

Myös asiakkaat ovat Heikkisen mukaan olleet tyytyväisiä kohtaamisiinsa Suomen Kuntaperinnän kanssa.

– Olemme kuulleet ihmisiltä positiivista palautetta.

Oletko kiinnostunut yhteistyöstä kanssamme? Ota rohkeasti yhteyttä asiakaspalveluumme.

Suomen Kuntaperintä on täysin kotimainen perintäyritys, joka on erikoistunut auttamaan kuntia, hyvinvointialueita sekä julkisomisteisia yrityksiä perintäpalveluiden toteuttamisessa.


Artikkelikuva Siilinjärven kunta / Mika Antikainen, teksti Miikka Rusi.